Simon Vasilievich Petlyura (1879-1926) - Ukrainan sotilaallinen ja poliittinen johtaja, Ukrainan kansantasavallan hakemistopäällikkö vuosina 1919-1920. Armeijan ja laivaston pääataman.
Simon Petlyuran elämäkerrassa on monia mielenkiintoisia faktoja, joista keskustelemme tässä artikkelissa.
Joten, ennen kuin olet lyhyt elämäkerta Petliurasta.
Simon Petlyuran elämäkerta
Simon Petlyura syntyi 10. (22) toukokuuta 1879 Poltavassa. Hän varttui ja kasvoi suuressa ja köyhässä ohjaamoperheessä. Teini-ikäisenä hän päätti tulla pappiksi.
Tässä suhteessa Simon tuli teologiseen seminaariin, josta hänet erotettiin viime vuodesta intohimonsa puolesta poliittiseen toimintaan. 21-vuotiaana hänestä tuli Ukrainan puolueen (RUP) jäsen, jättäen vasemmistolaisten nationalististen näkemysten kannattaja.
Pian Petliura aloitti toimittajana Literary and Scientific Bulletin -lehdessä. Lehti, jonka päätoimittaja oli Mihail Hrushevsky, julkaistiin Lvovissa.
Simon Petliuran ensimmäinen työ oli omistettu Poltavan julkisen koulutuksen tilalle. Elämäkerransa seuraavina vuosina hän työskenteli julkaisuissa, kuten "Word", "Talonpoika" ja "Hyvä uutinen".
Politiikka ja sota
Vuonna 1908 Petliura asettui Moskovaan, jossa hän jatkoi itsensä kouluttamista. Täällä hän ansaitsi elantonsa kirjoittamalla historiallisia ja poliittisia artikkeleita.
Eruditionin ja oppimisensa ansiosta Simon hyväksyttiin pienten venäläisten älymystön piiriin. Silloin hänellä oli onni tavata Grushevsky.
Lukemalla kirjoja ja keskustellessaan koulutettujen kanssa Petliurasta tuli vielä lukutaitoisempi henkilö korkea-asteen koulutuksen puutteesta huolimatta. Sama Grushevsky auttoi häntä ottamaan ensimmäiset askeleet politiikassa.
Mies löysi ensimmäisen maailmansodan (1914-1918) koko Venäjän Zemstvoksen ja kaupunkien liiton valtuutetun edustajan asemasta. Elämäkerran tähän aikaan hän osallistui Venäjän joukkojen toimittamiseen.
Tässä virassa Simon Petlyura kommunikoi usein sotilaiden kanssa, kun hän oli onnistunut voittamaan heidän kunnioituksensa ja auktoriteettinsa. Tämä antoi hänelle mahdollisuuden suorittaa erittäin onnistuneesti poliittisia kampanjoita Ukrainan riveissä.
Petliura tapasi lokakuun vallankumouksen Valko-Venäjällä, länsirintamalla. Suullisten taitojensa ja karismansa ansiosta hän onnistui järjestämään Ukrainan sotilaneuvostot - rykmenteistä koko rintamaan. Pian hänen kumppaninsa ylensivät hänet Ukrainan liikkeen johtamiseen armeijassa.
Tämän seurauksena Simon osoittautui yhdeksi Ukrainan politiikan avainhenkilöistä. Tullessaan Volodymyr Vynnychenkon johtaman Ukrainan 1. hallituksen sotilasasiamieheksi hän ryhtyi muuttamaan armeijaa.
Samaan aikaan Petliura puhui usein puolueiden kongresseissa, joissa hän edisti näkemyksiään. Erityisesti hän piti puheita "Armeijan kansallistamisesta" ja "Koulutusasioista". Niissä hän pyysi edustajia tukemaan Ukrainan sotilaiden heidän äidinkielellään tapahtuvan koulutuksen siirtymistä koskevaa ohjelmaa.
Lisäksi Simon kannatti ajatusta kaikkien sotilaallisten määräysten kääntämisestä ukrainaksi sekä uudistusten toteuttamista Ukrainan alueella sijaitsevissa sotilaallisissa oppilaitoksissa. Tässä suhteessa hänellä oli monia kansallismielisiä kannattajia.
Joulukuussa 1918 Petliuran muodostamat joukot ottivat haltuunsa Kiovan. Joulukuun puolivälissä hän otti vallan, mutta hänen hallituskautensa kesti vain puolitoista kuukautta. Yönä 2. helmikuuta 1919 mies pakeni maasta.
Kun valta oli Simon käsissä, häneltä puuttui kokemusta siitä, kuinka se hävitettäisiin. Hän luotti Ranskan ja Ison-Britannian tukeen, mutta silloin näillä mailla ei ollut aikaa Ukrainaan. Heitä kiinnosti enemmän alueiden jakaminen sodan päättymisen jälkeen.
Tämän seurauksena Petliuralla ei ollut selkeää suunnitelmaa tilanteen edelleen kehittämiseksi. Aluksi hän antoi päätöksen liikepankkien pääomasta, mutta kahden päivän kuluttua hän peruutti sen. Usean kuukautensa aikana hän tuhosi valtiovarainministeriön toivoen Euroopan aineellista ja sotilaallista tukea.
21. huhtikuuta 1920 Simon allekirjoitti UPR: n puolesta sopimuksen Puolan kanssa yhteisestä vastustuksesta Neuvostoliiton armeijaan. Sopimuksen mukaan UPR sitoutui antamaan Galician ja Volynin puolalaisille, mikä oli erittäin negatiivinen tapahtuma maalle.
Samaan aikaan anarkistit lähestyivät yhä lähemmäs Kiovaa, kun taas bolševikkijoukot etenivät idästä. Diktatuurin pelossa hämmentynyt Simon Petliura päätti paeta Kiovasta ja odottaa, kunnes kaikki rauhoittuu.
Riian rauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Petliura muutti Puolaan keväällä 1921. Pari vuotta myöhemmin Venäjä vaati puolalaisia luovuttamaan Ukrainan nationalistin. Tämä johti siihen, että Simon joutui pakenemaan Unkariin ja sitten Itävaltaan ja Sveitsiin. Vuonna 1924 hän muutti Ranskaan.
Henkilökohtainen elämä
Kun Petliura oli 29-vuotias, hän tapasi Olga Belskayan, jolla oli samanlaiset näkemykset kuin hänellä. Tämän seurauksena nuoret alkoivat kommunikoida usein ja sitten yhdessä. Vuonna 1915 rakastajista tuli virallisesti aviomies ja vaimo.
Tässä avioliitossa pariskunnalla oli ainoa tyttärensä Lesya. Tulevaisuudessa Lesyasta tulee runoilija, joka kuolee tuberkuloosiin 30-vuotiaana. On utelias, että vuonna 1937 Neuvostoliiton "puhdistusten" aikana ammuttiin 2 Petliuran sisarta, Marina ja Feodosia.
Petliuran murha
Simon Petliura kuoli 25. toukokuuta 1926 Pariisissa 47-vuotiaana. Anuelarkisti Samuel Schwarzburd tappoi hänet, joka ampui häntä 7 luodilla kirjakaupan ovessa.
Schwarzburdin mukaan hän tappoi Petliuran hänen järjestämiinsä juutalaisten pogromeihin vuosina 1918-1920 liittyvän koston perusteella. Punaisen Ristin komission mukaan pogromeissa tapettiin noin 50000 juutalaista.
Ukrainan historioitsija Dmitry Tabachnik sanoi, että Saksan arkistoihin on tallennettu jopa 500 asiakirjaa, mikä osoittaa Simon Petliuran henkilökohtaisen osallistumisen pogromeihin. Historioitsija Cherikover on samaa mieltä. On huomattava, että ranskalainen tuomaristo vapautti Petliuran murhaajan ja vapautti hänet.
Kuva: Simon Petlyura
