Marshall-suunnitelma (virallisesti nimeltään "Euroopan jälleenrakennusohjelma") - tukiohjelma Euroopalle toisen maailmansodan (1939-1945) jälkeen. Yhdysvaltain ulkoministeri George C. Marshall ehdotti sitä vuonna 1947, ja se tuli voimaan huhtikuussa 1948. Suunnitelman toteuttamiseen osallistui 17 Euroopan valtiota.
Tässä artikkelissa tarkastellaan Marshall-suunnitelman pääpiirteitä.
Marshall-suunnitelman historia
Marshall-suunnitelman tarkoituksena oli luoda sodanjälkeinen rauha Länsi-Eurooppaan. Amerikan hallitus oli kiinnostunut esitetystä suunnitelmasta monista syistä.
Erityisesti Yhdysvallat on virallisesti ilmoittanut haluavansa ja avustavansa Euroopan talouden palauttamisessa tuhoisan sodan jälkeen. Lisäksi Yhdysvallat pyrki pääsemään eroon kaupan esteistä ja poistamaan kommunismin vallan rakenteista.
Tuolloin Valkoisen talon johtaja oli Harry Truman, joka antoi eläkkeelle siirtyneelle kenraali George Marshallille presidentin hallinnon ulkoministerin tehtävän.
On syytä huomata, että Truman oli kiinnostunut kylmän sodan kärjistymisestä, joten hän tarvitsi henkilöä, joka edistäisi valtion etuja eri alueilla. Tämän seurauksena Marshall oli ihanteellinen tähän tarkoitukseen, jolla oli korkeat älylliset kyvyt ja intuitio.
Euroopan elvytysohjelma
Sodan päättymisen jälkeen monet Euroopan maat olivat vaikeissa taloudellisissa olosuhteissa. Ihmisiltä puuttui olennaiset tarvikkeet ja he kokivat vakavan hyperinflaation.
Talouden kehitys oli erittäin hidasta, ja sillä välin useimmissa maissa kommunismista oli tulossa yhä suositumpi ideologia.
Amerikan johto oli huolissaan kommunististen ideoiden leviämisestä, nähdessään tämän suorana uhkana kansalliselle turvallisuudelle.
Kesällä 1947 17 Euroopan valtion edustajat tapasivat Ranskassa pohtimaan Marshall-suunnitelmaa. Virallisesti suunnitelma oli tarkoitettu talouden nopeaan kehitykseen ja kaupan esteiden poistamiseen. Tämän seurauksena tämä projekti tuli voimaan 4. huhtikuuta 1948.
Marshall-suunnitelman mukaan Yhdysvallat sitoutui tarjoamaan 12,3 miljardia dollaria vastikkeetta, halpoja lainoja ja pitkäaikaisia vuokrasopimuksia yli 4 vuoden ajan. Antamalla niin anteliaita lainoja Amerikka pyrki itsekkäisiin tavoitteisiin.
Tosiasia on, että sodan jälkeen Yhdysvallat oli ainoa suuri valtio, jonka talous pysyi korkealla tasolla. Tämän ansiosta Yhdysvaltain dollarista on tullut planeetan tärkein varantovaluutta. Monista myönteisistä näkökohdista huolimatta Amerikka tarvitsi myyntimarkkinoita, joten se tarvitsi Euroopan olevan vakaassa tilassa.
Niinpä amerikkalaiset investoivat Euroopan palauttamiseen niiden jatkokehitykseen. On muistettava, että Marshall-suunnitelman ehtojen mukaisesti kaikki varat voidaan käyttää yksinomaan teollisuus- ja maataloustuotteiden ostamiseen.
Yhdysvallat oli kuitenkin kiinnostunut paitsi taloudellisista myös poliittisista eduista. Koettuaan erityisen inhoa kommunismin suhteen amerikkalaiset varmistivat, että kaikki Marshall-suunnitelmaan osallistuvat maat karkottivat kommunistit hallituksistaan.
Juurruttamalla kommunistien kannattajat Amerikalla oli itse asiassa vaikutus poliittisen tilanteen muodostumiseen useissa osavaltioissa. Lainoja vastaanottaneiden maiden talouden elpymismaksu oli siis osittain poliittisen ja taloudellisen riippumattomuuden menetys.
